Langaton teknologia tehostaa kokouksia ja lisää vuorovaikutusta valmennuksissa

Kokoukset ja koulutustilaisuudet ovat onnistuneita ja tehokkaita silloin, kun kaikki osallistujat saavat mielipiteensä ja näkemyksensä kuuluville. Aktiivinen vuorovaikutus auttaa löytämään parhaat ratkaisut, joihin kaikki osallistujat voivat sitoutua. Langattomien vastauspäätteiden avulla kaikki näkemykset tulevat tasapuolisesti huomioiduiksi.

Langattomat vastauspäätteet

Langattomat vastauspäätteet muistuttavat ulkomuodoltaan käsipuhelinta. Ne taltioivat muutamassa sekunnissa ryhmän vastaukset esitettyihin kysymyksiin ja tulokset on nähtävissä ja arvioitavissa saman tien. Esimerkiksi äänestyksen tulokset voidaan esittää videotykillä välittömästi.

Vuokraa tai hanki omaksi

DevExit vuokraa ja myy vastauspäätteitä sekä avustaa alkuun laitteiston käyttöönotossa. Olemme valmiit myös vastaamaan tilaisuuksien toteutuksista.

Käyttökohteet

Elävöitä seminaareja ja osallistuta kaikki läsnäolijat sekä luotaa asenteita ja mielipiteitä

Selvitä eri vaihtoehtojen kannatus tai hoida äänestys muutamassa sekunnissa

Selvitä ennakkoasenteet, varmista omaksuminen sekä laita joukkueet kilvoittelemaan keskenään

Perinteinen paperikysymys on hidas ja raskas. Vastauspäätteiden avulla voit avata ilmapiirilukot reaaliajassa, innostavasti ja tehokkaastu, murto-osalla perinteisten ilmapiirituktimusten kustannuksista.

Kenelle langaton palautejärjestelmä sopii?

Mieti, voisitko vaihteeksi suorittaa yrityksesi ilmapiiritutkimuksen vaivattomasti ja innostavasti. Monet yritysasiakkaamme ovat huomanneet, että perinteiset paperilla suoritetut ilmapiiritutkimukset ovat liian raskaita ja hitaita, eivätkä innosta henkilökuntaa.

Langattomien vastauspäätteiden hyödyt

Kerää hyödyllistä ja arvokasta tietoa reaaliajassa. Lisää osallistumisaktiviteettia, karsi tai priorisoi vaihtoehtoja sekä vauhdita päätöksentekoa. Vastauspäätteiden avulla vetäjä voi luodata osallistujien asenteita, tietoja ja omaksumista sekä lisätä valmennettavien aktiivisuutta sekä keskittymistä esillä olevissa kysymyksissä.

Asiakkaat kertovat

"Aikaisemmin vuosikokoukset ovat venyneet useiden tuntien mittaisiksi. Viime vuosina henkilövalintaäänestykset ovat hoituneet muutamassa minuutissa. Näin kokousaikaa voidaan käyttää tehokkaasti ja keskittyä muihin tärkeisiin asioihin."
Toiminnanjohtaja
Helsingin Suomalainen Klubi
"Vastausprosentti ilmapiirikyselyissä putosi vuosi vuodelta. Ja usein tuntui siltä, että prosessi oli liian hidas ja raskas. Vastauspäätteiden avulla voimme luodata henkilöstön mielipiteitä reaaliajassa. Kaikki osallistuvat ja tulokset ja toimenpiteet ovat heti käsiteltävissä."
Toimitusjohtaja
Palveluyritys
"Käytämme langattomia vastauspäätteitä vuosittain toistuvassa seminaarissa. Osallistujat ovat innostuneita ja kokevat tilaisuudet hyvin vuorovaikutteisiksi. Tapahtumassa ovat vuosittain koolla koko elinkeinon eturivin henkilöt. Päätteiden avulla voimme kerätä tietoa, joka kuvaa yleisiä tuntoja ja vallalla olevia trendejä toimialalla."
Seminaarijärjestäjä